Kasvatuksen historian verkosto

Kasvatuksen historian verkosto

Kasvatuksen historian verkosto on vuonna 2005 perustettu alan tutkijoiden ja opiskelijoiden valtakunnallinen ja monitieteellinen verkosto, jonka tavoitteena on edistää kasvatuksen historian tutkimusta ja opetusta sekä tutkijoiden välistä yhteistyötä.

Verkoston toiminnasta vastaavat pääasiassa tähän liittyneet jäsenet ja verkoston yleiskokouksessa valittu johtoryhmä. Verkoston taustalla ovat yksittäisten jäsenten lisäksi myös Aikuiskasvatuksen tutkimusseura, Suomen kasvatustieteellinen seura ja Suomen kouluhistoriallinen seura. Verkostolla on toimivat yhteistyösuhteet myös esimerkiksi Suomen Historialliseen seuraan ja Ammattikoulutuksen tutkimusseuraan.

Verkoston tavoitteena on edistää kasvatuksen historian opetusta ja tutkimusta Suomessa toimimalla alasta kiinnostuneiden avoimena ”kohtauspaikkana”. Tämän tavoitteen edistämiseksi verkosto järjestää vuosittain kansalliset kaksipäiväiset Kasvatuksen historian päivät sekä muita pienimuotoisempia yhteiskokoontumisia, koordinoi erilaisia yhteishankkeita ja ylläpitää interaktiivista ”verkkofoorumia”.

Verkosto pyrkii omalla toiminnallaan edistämään myös alan julkaisutoimintaa. Verkosto pyrkii tukemaan mahdollisuuksien mukaan toiminnallaan myös taustaseurojensa, erityisesti niiden kasvatuksen historiaan liittyvää, toimintaa. Tätä puolta verkoston toiminnassa edustaa esimerkiksi se, että verkosto toimii aktiivisesti Suomen kasvatustieteellisen seuran puitteissa seuran yhtenä erityisteemaryhmänä (Kasvatuksen historian sig-ryhmänä). 

Verkosto julkaisee Kasvatus & aika -verkkoaikakauskirjaa (ilmestyy 4 kertaa vuodessa)

Verkosto ylläpitää Kasvatuksen historian tutkimuksen virtuaalioppi- ja linkkiympäristöä (avattu 18.12.2008)

 

Liittymällä verkoston postituslistalle pysyt parhaiten ajan tasalla
mitä verkostossa tapahtuu. Lisäksi saat muitakin alan tiedotteita.

Avaa liittymislomake

Kasvatuksen historian verkoston johtoryhmä

Puheenjohtaja ja yhteyshenkilö
Pauli Arola (Helsinki)
pauli.arola(at)helsinki.fi

Rainer Aaltonen (Tampere)
rainer.aaltonen(at)uta.fi

Anja Heikkinen (Tampere)
anja.heikkinen(at)uta.fi

Risto Ikonen (Joensuu)
kansalainen(at)joensuu.fi

Pirkko Leino-Kaukiainen (Helsinki)
pirkko.leino-kaukiainen(at)helsinki.fi

Jukka Rantala (Helsinki)
jukka.rantala(at)helsinki.fi 

Kirsti Salmi-Niklander (Helsinki)
salminik@mappi.helsinki.fi

Saara Tuomaala (Helsinki)
saara.tuomaala(at)helsinki.fi 






Sivusto on toteutettu SiteRunner-sivustotyökalulla